Muu toiminta

Kursseja, kilpailuja, leirejä ja kaikkea muutakin!

Humppilan 4H:n toiminta ei rajoitu kerhoihin, musaan ja kuvikseen. Järjestämme paikallisia kilpailuja, kursseja, Action Painting -taideleirejä kesällä, kani- ja jyrsijänäyttelyitä, taidenäyttelyitä, vuosittaisen lannoite- ja siemensäkkikeräyksen, arpajaisia ja vaikka mitä! Osallistuminen ei vaadi Humppilan 4H:n jäsenyyttä, mutta maksuissa on jäsenille alennuksia.

Tuoreimmat tapahtumat löydät vasemmanpuoleisen valikon yläosasta.

Leirit

Humppilan 4H osallistuu vuosittain kunnan "touhuleirin" järjestämiseen. Lisäksi järjestetään kaksi Action Painting-taideleiriä, toinen pienemmille ja toinen isommille. AP-leireillä on tehty vauhdikasta taidetta, maalattu Humppilan rautatieaseman alikulkukäytävää, Vaijerin sisäänkäynnin seinät, tehty elokuva ja vaikka mitä muuta hauskaa.

Valtakunnalliset ja kansainväliset 4H-leirit löydät täältä.

Maatalouskalvokeräys, Lannoite- ja siemensäkkikeräys

4H:n valtakunnallinen säkkikeräys toteutetaan vuosittan myös Humppilassa. Tuo säkkisi kiertoon! Uutena myös maatalouskalvojen keräys!

Arpajaiset

Suuren suosion saaneet Humppilan 4H:n lista-arpajaiset pidetään taas myöhemmin.

Kurssit

Pyrimme järjestämään vuosittain muutamia kursseja, joille voi osallistua niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Osaatko jotain käytännöllistä tai ainakin kivaa? Jaa ihmeessä tietojasi ja taitojasi! Ota yhteyttä Satuun, järjestetään yhdessä kurssi.

Kerhonohjaajakoulutus

Kiinnostaako sinua nuorten ohjaaminen? Haluatko ryhtyä 4H-kerhon ohjaajaksi?

Nuorten 4H-kerhot kokoontuvat aina varttuneemman kerhonohjaajan opastuksella. Kerhonohjaajalta vaaditaan nokkeluutta, sisukkuutta, vuorovaikutustaitoja, esiintymishalukkuutta ja ennen kaikkea halua toimia ja tehdä yhdessä nuorten kanssa. Kerhon ohjaaminen on palkitsevaa ja antaa eväitä sekä sisältöä omaan elämään. Ohjaajina toimivat koulutetut 13–18-vuotiaat nuoret ja/tai aikuiset.

Valtakunnallisilta 4H:n sivuilta löydät runsaasti apumateriaalia kerhonohjaukseen. Kerhonohjaajasivuja kannattaa käydä ajatuksella läpi ja aina kun löydät jotain Juuri Sinun Kerhosi tarvitsemaa materiaalia, vinkkaa asiasta Satulle, niin saat materiaalit käyttöösi!

Kilpailut

Oman alueemme kilpailut liittyvät useimmiten taiteeseen ja osallistuminen on vapaata myös muille kuin 4H:n jäsenille. Kani- ja jyrsijänäyttelyiden yhteydessä on sekä piirustuskilpailu, että pehmolelunäyttely.

Valtakunnalliset kilpailut löydät täältä.

Yhdistys | Kerhot | Sateenkaari | Muu toiminta | Kuvia | Kalenteri