Tauolla olevat kerhot

Osa kerhoista on tällä hetkellä tauolla

Tauolla olevien kerhojen kohdalla kerhon teema on käyty yhden kerholaisporukan kanssa läpi, kerholle ei ole toimivaa pitopaikkaa tai toiminta on hiljalleen hiipunut. Tauolla olevia herätellään mielellään henkiin, mikäli kiinnostusta löytyy.

Avaruusseikkailukerho

Avaruusseikkailukerhossa tutustutaan siihen mitä oman pallomme ulkopuolelta ja yötaivaalta löytyy – ja mitä siellä voisi löytyä, askarrellen ja leikkien avaruusseikkailuteeman mukaan. Raketit matkaan perjantaisin 20.1. alkaen klo 17-18, jatketaan kerholaisten toiveiden mukaan 6 kertaa tai enemmän.

Eläinkerho

Eläinkerhossa tutustutaan monipuolisesti eri lemmikkieläimiin, välillä villeihinkin. Kerholaiset ovat mm. tutustuneet toistensa lemmikkeihin, opetelleet lemmikkitietoa, piirtäneet ja maalanneet eläimiä. Eläinkerho kokoontuu Rysässä parittominen viikkojen tiistait  klo 17-18. Kerhoa ohjaavat Senja ja Vilja.

Elokuvakerho

Elokuvakerho - torstaina klo 14-15 Rysässä tehdään näytellen+paperinukein toteutettavaa elokuvaa. Muita aikoja on vapaana, joten kerää kaveriporukka ja tehdään yhdessä leffa!

Hirvitykset ja kammotukset

YööK! Kaikkea kamalaa ja ällöttävää, pelottavia tarinoita ja hyytäviä hirviöitä. Parillisten viikkojen torstait klo 17-18. Kerhoa ohjaavat Vilja ja Senja.

Kepparikerho

Kepparikerho kokoaa yhteen (keppi)hevoshullut! Luvassa hevoisellista yhteistoimintaa - varusteiden valmistusta, maastolenkkejä, esteitä ja muuta kivaa. Tule mukaan oman kepparisi kanssa ja jos sellaista ei vielä ole, suunnitteilla on kepparien valmistustakin.

Liikuntakerho

Liikuntakerho kokoontui 2012-13 Kirkonkulman koulun liikuntasalissa pelaten, voimistellen ja muutenkin liikkuen. 2013-14 vietettiin koko kausi ulkoliikunnan parissa. Mikäli kerholle saadaan jokin sisäliikuntapaikka, se voisi mielellään aloittaa uudelleenkin,

Luontokerho

Tutkaillaan jännää ympäristöämme ja liikutaan ulkona luonnossa. Rysästä liikkeelle lähtien / Rysässä parillisten viikkojen tiistait klo 17-18 kevätkaudella 2017: 10.1., 24.1. ja 6.2., ohjaajina Vilja ja Senja.

Humppilan Mursujengi

Mursujengi oli Huhtaan-Keskustan alueen yleiskerho, jossa mm. leikittiin, pelattiin, askarreltiin ja välillä kokattiin. Kerholaiset pääsivät itse osallistumaan toiminnan suunnitteluun.

Metsäsalapoliisit

Metsäsalapoliisit-kerhossa tutkitaan ja havainnoidaan metsäluontoa sekä opetellaan monipuolisia metsäsalapoliisin työssä tarvittavia taitoja ja tietoja. Tavoitteena on tutustuttaa lapset luonnon tarjoamiin mahdollisuuksiin ja opettaa heille metsäluonnon ominaispiirteitä. Kerhossa tutkitaan luontoa kaikkien aistien avulla. Kerho on tarkoitettu alakouluikäisille lapsille, soveltuen parhaiten 6-9 -vuotiaille.

Pelit ja leikit

Iloista yhdessäoloa ja reipasta menoa Rysässä klo 17-18. joka parittomien viikkojen maanantait. Kerhoa ohjaavat Senja & Vilja.

Tyttöjen kerho

Tyttöjen (6v - 3.lka) ikiomassa kerhossa puuhataan kaikenlaista kivaa yhdessä askarteluista peleihin ja leikkeihin. Tule ihmeessä mukaan! Kokoontuminen joka toinen maanantai parillisina viikkoina klo 17-18. Kerhoa vetävät Emilia, Hilma ja Sofia.

Venäjän kerho

Venäjän 4H-kerhossa  mm. leikitään, pelataan, ulkoillaan, askarrellaan ja kokataan. Kerholaiset pääsevät itse osallistumaan toiminnan suunnitteluun. Kerho kokoontuu parittomien viikkojen tiistaisin klo 17:30 - 19:00 kerholaisten kodeissa tai lähialueen ulkomaastoissa. Kerhoon ovat tervetulleita kaikki lähialueen lapset.

Yhdistys | Kerhot | Sateenkaari | Muu toiminta | Kuvia | Kalenteri